Rajatiedon auttajien ahdinko ja kirjailijoiden kurjuus Copyright © 2002 Pentti Haasiosalo   Eräät rajatiedon auttajakollegani ovat jälleen pyytäneet minua kirjoittamaan yllä olevan otsaketekstin aiheista. He ovat törmänneet niihin usein; mielestään aivan liian usein. Edelleen näyttää hyvin yleisesti olevan vallalla sellainen käsitys, että rajatiedon auttajat olisivat jonkinlaisia yli-ihmisiä. Heiltä odotetaan väsymätöntä ponnistelua avuntarvitsijoiden auttamiseksi ympäri vuorokauden. Olen kirjoittanut tästä aiheesta peräti kahdessa kirjassani. Samasta asiasta ovat ajoittain myös eräät haavoittuneet auttajat kirjoittaneet rajatiedon lehtiin. Ongelma on edelleen polttava. Vaikuttaa siltä, että monella rajatiedon harrastajalla - ja etenkin autettavalla - ymmärtämisessä yleensä ja erityisesti luetun ymmärtämisessä olisi suuria vaikeuksia. Ei lähimmäisenrakkaus ole sitä, että kaikki kaunistellaan, kaikki epäkohdat salataan. Rehellinen lähimmäisenrakkaus paljastaa epäkohdat esiin ja etsii niihin korjausta, etteivät ne ikuisesti jatku. Katri Vala Väestöllemme yleensä — vieläpä rajatiedon kentän harrastajillekin — on valjennut, että terveydenhuoltohenkilökunta lääkäreitä myöten väsyy, ylikuormittuu ja peräti palaa loppuun työtaakkansa alla. On alettu yleisesti ymmärtää ja oikeana menettelytapana hyväksyä, että terveydellisiin ongelmiin joutuneet virallisen terveydenhuollon edustajat etsivät itselleen apua. Esimerkiksi pääosa mielenterveystyön tekijöistä nauttii työnsä laadun vuoksi luontaisetuna säännöllisestä, ammattiin liittyvästä mielenhuoltoterapiasta jaksaakseen työssään. Nykyään on siis täysin hyväksyttävää, että virallisen terveydenhuollon ammattilaiset hakevat apua sekä fyysisiin että psyykkisiin ongelmiinsa. Miten suhtaudutaan rajatiedon auttajiin? Näyttäisi siltä, että edelleen perin “keskiaikaisesti”. Monet rajatiedon auttajat ovat törmänneet sellaiseen suhtautumiseen, että auttaja on huono, mikäli hän toimintansa jossain vaiheessa tarvitsee ja hakee itselleen apua. Tämän vuoksi moni apua tarvitseva, rajatiedon kentässä toimiva auttaja ei uskalla pyytä itselleen apua. Tällainen - rajatiedon harrastajien keskuudessa hämmästyttävän laajasti vallitseva - kieroutunut asennemaailma suistaa monet auttajat sairauden noidankehään. Lopulta he joutuvat pitkällisen avun tarvitsijoiksi. Ajoissa hoidettuna vaiva olisi parantunut nopeasti ja auttaja olisi kyennyt jatkamaan toimintaansa. Näyttäisi siltä, että rajatiedon harrastajien parissa laajalti vallitseva - monessa eri muodossa ilmenevä - “keskiaikainen” asenneilmasto sairastuttaisi rajatiedon kentän auttajia. Kaameaa, eikö totta?! Näyttäisi myös siltä, että monet väärät uskomukset hämmästyttävän laajasti kukoistaisivat rajatiedon kentässä. Olen maininnut kirjoissani niistä useita. Toiveikkaana odotan sen aamun sarastusta, jolloin luonnottomat asenteet ja pahimmat taikauskot väistyvät “keskiaikaisimpien” rajatiedon harrastajien parissa heidän, toivon mukaan, oraalle ylentyvän ymmärryksensä tieltä. Olisi korkea aika ymmärtää, että rajatiedon auttajakin on vain ihminen samanlaisine mahdollisuuksineen ja tarpeineen, kuin muutkin ihmiset. Maapallolle ihmisolennon fyysiseen kehoon inkarnoitunut rajatiedon auttaja tarvitsee riittävästi lepoa, liikuntaa, ravintoa, asunnon, vaatetuksen, jne., kuten muutkin ihmiset. Auttaja saattaa myös sairastua, niin kuin hänen autettavansakin. Rajatiedon auttajilla on jopa paljon suurempi sairastumisen riski, kuin virallisen terveydenhuollon edustajilla, joilla on työnsä puolesta järjestetty työterveyshuolto. Virallisen terveydenhuollon edustajien terveyttä turvaa myös työsuhdelainsäädäntö. Rajatiedon auttajalla ei ole turvanaan työterveyshuoltoa eikä työlainsäädäntöä. Auttajan on itse huolehdittava itsestään, mikäli hän ei sitä tee, ei sitä tee kukaan muukaan. Rajatiedon kentässä on edelleen voimissaan sellainen harhakäsitys, että rajatiedon auttaja ei saisi ottaa auttamistyöhönsä käyttämästä ajasta minkäänlaista korvausta; se kun on muka henkisyyden vastaista. Tämä on eräs rajatiedon harrastajien parissa kukoistava Elämän Lakien vastainen käsitys. Kuten kirjassani Tie henkiseen kasvuun olen todennut, olen yhdessä eräiden muiden rajatiedon auttajien kanssa käsitellyt tätä asiaa hyvinkin korkeiden valo-olentojen kanssa. Näiden olentojen vastaukset ovat olleet yhteneviä: “Auttajat ovat Elämän Lakien mukaan oikeutettuja ajankäyttönsä kohtuulliseen korvaukseen kuten muutkin aineentasolla työtään tekevät. Mikäli autettava käyttää auttajaansa hyväksi, hän saa vain vähän apua, useimmiten ei lainkaan; mutta negatiivista karmaa hän sillä tavalla itselleen hankkii aivan varmasti. Mikäli autettava antaa saamastaan palvelusta asiallisen vastapalvelun - vaikkei auttaja sitä pyytäisi eikä edes odottaisi - saa autettava kaiken mahdollisen hänelle annettavissa olevan avun”. Me olimme kuin sama malja, / sama lähde - ja elämä joi Unto Kupiainen   Yksi parhaista rajatiedon auttajan henkivakuutuksista - jota soveltaen hän voi pitää huolta itsestään - on asettaa avunantotyöhön käyttämälleen ajalle kohtuullinen, ei missään nimessä liian alhainen, korvausvaade sekä ehdottomat vastaanottoajat. Tällainen menettely vähentää oleellisesti turhia - uteliaiden ja häirikköjen - yhteydenottoja; auttajan aika ja energia säästyy todellisille avuntarvitsijoille. Se on kaikkien etu. Näin auttaja voi saada elämiseen tarvitsemansa tulot sekä aikaa ja rahaa itsensä hoitamiseksi. Tämä on perusedellytys sille, että auttaja voisi jatkaa pitkään laadukasta auttamistyötään. Tahdotteko ihmisten olevan hyveellisiä? Aloittakaa siis sillä,  että saatte heidät rakastamaan lähimmäisiään, eikä vain siitä puhumaan. Jean-Jaques Rousseau Viime vuosikymmenen alussa alkaneen laman syvenemisen myötä työpaikat vähenivät ja ihmisten ongelmat lisääntyivät. Etenkin monelle pienyrittäjälle kävi toteen erään taloustoimittajan kirjoituksessaan mainitsema yrittäjän keinu: “keinuni on kylmä, karu, siinä on vain yksi naru “. Laman syvetessä puhkesi rajatiedon kentässä täyteen kukoistukseensa jos jonkinlaisten pikavalaistumis- ja energiahoitajakurssien todellinen kultakausi. Pikavauhtia leivottiin - kuin liukuhihnalta - kaiken karvaisia selvänäkijöitä ja energiahoitajia kasvaville huuhaa-markkinoille. Nämä uudet auttajat olivat muun muassa työttömiksi joutuneita partureita, autokauppiaita, rakennustyöläisiä, jne... Heistä vain aniharvalla näyttäisi olevan todellinen selvänäkö tai henkiparantajan kyky. Näissä asioissa ei kannettu vesi kaivossa pysy. Mikä pikaisesti tulee, se pikaisesti menee. Vain aikain saatossa ansaitut todellisen henkisen kasvun myötä avautuneet kyvyt ovat pysyviä. Ei pikakurssin käyminen ja rahalla ostettu energiahoitajan diplomi takaa, että diplomin haltija todella on kykenevä välittämään Elämänmeren parantavaa energiaa.