| Persialaisten historian neljä merkittävää kulttuurikautta ovat akhaimenidilainen, makedonialainen, parthialainen ja sasanidilainen kulttuurikausi. Maineikas kuningas Akhaimenes käynnisti akhaimenidilaisen kulttuurikauden noin 570 eKr. Akhaimenidilaiset valloittivat Vähä-Aasian länsialueet, Pakistanin sekä Egyptin ja hallitsivat näitä alueita aina Aleksanteri Suuren valloitussotiin saakka. Makedonialaisen Aleksanteri Suuren kuoltua alkoi Persiaa hallita mesopotamialaista alkuperää oleva makedonialaisdynastia selukidit. Parthialainen käskynhaltija Arsakes nousi vuonna 247 eKr. kapinaan ja perusti parthialaisen dynastian hallinnon. Parthialaiset taistelivat vallasta roomalaisten kanssa varsin pitkään, mutta lopulta vuonna 165 jKr. roomalaiset löivät parthialaiset ja lopettivat parthialaisen dynastian hallintovallan. Jo aiemmin, vuonna 30 eKr. olivat roomalaiset valloittaneet Egyptin parthialaisilta ja perustaneet Egyptiin oman provinssinsa. Sasanidien kuningaskunta perustettiin Persiaan vuonna 228 jKr. Sasanidien dynastia oli peräisin Farsista, Persian eteläisestä provinssista. Sasanidien hallintovalta käsitti alueet nykyisen Iranin ylätasangolta aina Armeniaan, Pohjois-Arabiaan, Afganistaniin ja Pakistaniin asti. Sasanidien dynastian aikana zarathustralaisuus eli suurinta kukoistuskauttaan Persiassa. Tämä kukoistuskausi kesti lähes viisisataa vuotta. Itse Zarathustran vaikutusvaltaisin toimintakausi ajoittui 600-luvun vaihteeseen eKr. Akhaimenidilaisten noustua valtaan 570 eKr. heidän papistonsa omaksui melko lyhyen ajanjakson kuluessa Zarathustran uskontofilosofian, mikä perustui yksijumalaisuuteen sekä siihen, että Maailmankaikkeudessa vallitsee totuuden – Arta – ja valheen – Druji – voimien välinen ikuinen taistelu. Zarathustralaisuuden lisäksi akhaimenidilaiset suhtautuivat suvaitsevaisesti myös muihin uskontofilosofioihin ja jumaluuksiin. Zarathustra oli tarkoitushakuisesti irtautunut siitä omana elinaikanaan yleisesti vallalla olevasta uskontofilosofisesta käsityksestä, että sekä hyvä että paha kumpuaa kaikki vastakohdat yhteen sovittavasta, yhdestä ainoasta Maailmankaikkeuden alkuperäisestä lähteestä. Zarathustra määritteli valtaosan jumalista Ahrimanin apulaisiksi. Tästä vastakkainasettelusta ammensi vuosisatoja myöhemmin kiihkomielinen Persian sasanidilaisen dynastian aikaan vaikuttanut zarathustralaispappi Kartir oikeutuksen ja Myrobeilta käyttövoiman Elämänvastaisiin raakalaistoimiinsa. Akhaimenidilaisten hallintokauden puolivälissä kuningas Artakserkses liitti Mithran palvonnan zarathustralaisuuteen. Vähitellen Mithra saavutti Persian suosituimman jumalan aseman. Mithraa palvottiin Ahura Mazdahin poikana. Mithran sanotaan syntyneen joulukuun 25. päivänä enkelten laulaessa riemusta ja paimenten valvoessa kedolla ja ihmetellessä laulavaa enkeljoukkoa sekä merkillistä taivaan valoilmiötä. Mithran sanotaan istuneen pöydän päässä viimeisellä aterialla, ristiinnaulitun ja nousseen kolmantena päivänä ylös kuolleista ja että hän on aikanaan tuleva viimeisellä tuomiolla tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita. On mitä ilmeisintä, että juuri Mithra sekä fryygialaisten vapahtajajumala Sabazius ovat olleet esikuvina kun Jeesus-kulttia alettiin kristinuskon alkuvuosisatoina suunnitella ja muotoilla ja jonka tuloksena ihmis-Jeesuksesta – tavallisesta rakkauden opettajasta – tehtiin Jumalan ainoa poika ja vieläpä jumala. Parthialaisen dynastian aikana zarathustralaisuuteen liitettiin alati syvempiä mystisiä ulottuvuuksia. Sasanidien dynastian aikana paneuduttiin ponnekkaasti selvittelemään hyvän – Ahura – ja pahan – Ahriman – välistä sovittamatonta ristiriitaa, ikuista taistelua ihmissieluista. Kiihkomielinen, kapea-alainen, raaka ja häikäilemätön sasanidien zarathustralainen käännyttäjäpappi Kartir perusti sotaisan ja verisen zarathustralaisuuden. Myrobie ohjastama Kartir hallitsi väkevästi – pelolla ja pakolla – sasanidilaisen dynastian hallitsijoita ja koko Persiaa kuudenkymmenen vuoden ajan. Tuona aikana Persian hallitsemilla alueilla alettiin vainota buddhalaisia, hindulaisia, juutalaisia, kristittyjä ja manikealaisia. Kartir on mitä ilmeisimmin kiihkomielisten ja pöyristyttäviä veritöitä tehneiden – ja edelleen tekevien – kristittyjen ja islamilaisten miekkalähetyssaarnaajien esikuva. Persian vallan alaisuudessa vietettyjen vuosisatojen kuluessa zarathustralaisuus löi voimakkaasti leimansa juutalaisten uskonnollisiin käsityksiin. Niinpä juutalaiset alkoivat – kuten Zarathustra aikoinaan – erotella Israelin kansan jumalat hyviin ja pahoihin jumaliin. Jehovan nimen synonyymeiksi liitettiin niin sanottujen hyvien jumalien nimet ja ominaisuudet ja Saatanan synonyymeiksi ja ominaisuuksiksi liitettiin niin sanottujen pahojen jumalien nimet ja ominaisuudet. Muun muassa Beel-Sebub, – jota on kutsuttu myös Kärpästen Herraksi – joka oli viljasatojen jumala, nimettiin täysin aiheetta pahaksi jumalaksi, kenties sen vuoksi, että hänen nimensä symboloi myös suurta fallosta. Lopulta Jahve – Herra – sai ensisijaisen aseman juutalaisten korkeimpana ja näkymättömänä jumalana. Tällöin Jahvelle annettiin muiden korkeiden Raamatun Vanhan testamentin juutalaisten jumalien ominaisuudet ja samalla Jahve sai – juutalaisten rabbien toimesta – alati enemmän muista uskonnoista ammennettuja mystisen jumalan ominaisuuksia. Ajanlaskumme alkuvuosisatoina juutalaisten Jahvesta tehtiin kristinuskon kiivas ja kostonhimoinen jumala. Näin entisestä, alkeellisten ja raadollisten hebronien sekä heprealaisten eräänä korkeana vuorenhuippuna näkyvästä ja palvotusta vuoren jumalasta Jahvesta oli tehty näkymätön ja julma kristittyjen jumala. Juutalaiset ovat joko tietämättömyyttään, tai – pikemminkin – tarkoitushakuisesti painottaneet juutalaisten ikiaikaista asumista Palestiinassa ja tietoisesti unohtaneet länsiarabialaiset juurensa perustellakseen paremmin ilmeisen valheellista omistusoikeuttaan Palestiinan alueisiin. 7. Juutalaisten vaellukset Palestiinaan Palestiinaan muutti jo ennen juutalaisia monia muita siirtolaisia Länsi-Arabiasta. Mainittakoon näistä siirtolaisista Raamatun filistealaiset sekä kanaanilaiset, jotka hajaantuivat moniksi eri ryhmiksi ja vaelsivat eri puolille Arabiaa. Eräs kanaanilaisten ryhmä asettui asumaan Palestiinan pohjoispuolella sijaitsevalle nykyisen Syyrian rannikkoalueelle ja antoivat sille – entisen asuinpaikkansa ja heimonsa nimen mukaan – nimeksi Kanaanin maa. Antiikin kreikkalaiset kutsuivat tätä aluetta nimellä Foinikia. Muun muassa kreikkalainen historioitsija Herodotos – joka eli viidennellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua – kirjoitti länsiarabialaisen alkuperän omaavista foinikialaisista, joita hän kutsui myös Palestiinan syyrialaisiksi. Tutkijoiden mukaan Syyriaan asettautuneet kanaanilaiset nimesivät uudet asuinalueensa aikaisempien länsiarabialaisten asuinpaikkojensa nimillä. Mainittakoon näistä siirtokunnista muutama suurin: Arvad, Gebal, Libanon, Siidon, Tyyro, jne. Länsiarabian israelilaiset ja juudalaiset, eli juutalaiset, menettelivät kanaanilaisten tavoin muuttaessaan näitä myöhemmin muun muassa palestiinalaisiin siirtokuntiinsa ajanjakson 600 eKr. - 400 eKr. kuluessa. Samalla he nimesivät Palestiinassa sijaitsevien uusien asuinpaikkojensa kulttipaikat vanhojen, länsiarabiassa sijainneiden kulttipaikkojensa mukaan. Siten saivat nimensä nykyiset Palestiinassa sijaitsevat paikat, kuten Betlehem (bytlh), Galilea (glyl), Hebron (hbrwn), Hermon (hrmwn), Jerusalem (yrwšlym), Jordan (h-yrdn), Karmel (krlm), jne. 8. Missä sijaitsevat Paratiisi, Horeb- ja Siion-vuori? Tutkijoiden mukaan Raamatun Vanhan testamentin mainitsema Horeb-vuori sijaitsee Länsi-Arabiassa, nykyisen Saudi-Arabian Asir nimisessä maakunnassa. Horeb-vuoren nimi on Jabal Hadi, 5. Moos 1:1. Jabal Hadi on tulivuori. Raamatun Vanhan testamentin ”Jumalan tuli” tarkoittaa tulivuoren purkausta. Mooseksen kulumaton palava pensas oli niin ikään tulivuoren tulta syöksevä purkausaukko. jatkuu sivulla 5 | 
