|
|
Parisuhdekumppanin sairaus Kuin uni uneen minä synnyin maailmaan ja mieli on niin kevyt: kuin kaste aamuun minä kerran katoan. muso Parisuhdekumppanien hyväterveys on suhteen onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä tekijä. Ihmispersoonan vakava sairaus on yleensä liian suuri este parisuhteen solmimiselle ja monesti myös voimassa olevan parisuhteen jompaa kumpaa kumppania kohdatessa syy parisuhteen purkautumiseen. Onneksi monessa parisuhteessa jossa kumppaneista toinen on vakavasti sairastunut terve kumppani jää hoitamaan sairastunutta. Tällaisessa parisuhteessa terve kumppani voi kokea ihmispersoonaa viljalti jalontavana kokemuksena puolison kuihtumisen ja lopulta tämän tasonvaihdon. Näissä parisuhteissa puolison tasonvaihto mikäli kumppani on silloin läsnä voi olla huikea ja jalontava kokemus. Moni kumppania vailla oleva ihmisPersoona kokee pienetkin vaivat tai sairaudet eittämättömiksi parisuhteen solmimisen esteiksi. Sitä ne eivät välttämättä ole. Miten tällaisessa elämäntilanteessa olevaa kanssamatkaajaa voisimme auttaa, mistä hän voisi saada apua ongelmiinsa ja vaivoihinsa? Sairaus on aina lahja, se on merkki elämäntapojen tarkistamisen tarpeellisuudesta. Elämänlakien vastaisesti eläessämme altistamme itsemme sairauksille. Rikkoessamme Elämän Lakeja Maailmankaikkeuden Lakeja energiajärjestelmämme ajautuu pois tasapainotilasta. Tästä seuraa valokehojemme, tsakrastomme ja energiakanaviemme vuorovaikutuksen epäharmonia, mikä johtaa ilottomaan elämään ja altistaa meidät asennoitumaan negatiivisesti sekä itseemme että Elämään. Jatkuva negatiivinen ja liian kapea alainen elämänasenne muokkaa sairauksille otollisen maaperän heikentämällä immuunipuolustusjärjestelmäämme niin, että elimistössämme latentissa tilassa olevat bakteerit, sienet, virukset ja muut pieneliöt voivat vapaammin lisääntyä ja aiheuttaa fyysiseen kehoomme monenlaisia sairauksia. Puolustusjärjestelmäämme heikentää kaikkein tehokkaimmin mustavalkoinen ja negatiivinen elämänasenteemme, joka kumpuaa tietämättömän ja ymmärtämättömän mielenmaisemamme negatiivisista mielikuvista ja ajatuksista. Pelokkuus ja anteeksiantamattomuus ovat myös voimakkaasti terveyttämme heikentäviä tekijöitä. Yhdessä negatiivinen elämänasenne, anteeksiantamattomuus ja pelokkuus synnyttävät koko energiajärjestelmäämme mentaali ja tunnekuonaa, joka ajan mittaan ahtauttaa ja tukkii energiakanaviemme kautta tapahtuvan luonnollisen energia ja aineenvaihdunta virtauksen. Kun valokehostomme alempien valo kehojen mentaalikeho, tunnekeho ja eetterikeho energeettinen vuorovaikutuskyky heikkenee ja tukkeutuu yhä enemmän, seuraa siitä sekä mielen että fyysisen kehon sairauksia. Ihmisolennolle on luonteenomaista ja toki tarpeellistakin tuntea joissakin tilanteissa epävarmuutta, tai jopa pelkoa. Kovissa Elämänkoulun kokeissa ihmispersoona saattaa suorastaan murtua. Tämä kaikki on ihmiselle vajavaisuudessaan sallittua ja jopa hyväksi, mikäli hän sen kautta oppii lisää itsetuntemusta, perehtyy paremmin Elämän todelliseen olemukseen, nöyrtyy ja hänessä herää Elämän kunnioitus. Terveyttämme heikentävät tehokkaasti myös päihteiden käyttö, sopimaton ravintoja liian vähäinen liikunta. Näiden vaikutus terveyteemme on kuitenkin enimmilläänkin vain noin kaksikymmentä prosenttia; puhtaiden ajatusten ja mielikuvien vaikutus terveydellemme puolestaan on noin kahdeksankymmentä prosenttia valittavissamme olevista terveyteemme vaikuttavista tekijöistä. Mielikuvillamme ja ajatuksillamme luomme joka hetki tulevaisuuttamme tässä ja nyt. Valtaosa meistä luo harkitsemattomasti, tiedostamattaan ja ymmärtämättään itselleen sairautta. Eräät meistä osaavat käyttää mielikuviensa ja ajatustensa väkevää luomisvoimaa terveytensä ylläpitämiseen ja vahvistamiseen. Jokainen voi tämän menetelmän oppia, mikäli niin haluaa. Fyysisen kehomme jokainen solu on älyllinen toimintayksikkö, joka toteuttaa sille luotua ohjelmaa. Solun jakautumiskyvyn lukumäärä on suoraan verrannollinen fyysisen kehomme elinkaaren pituuteen. Me voimme omilla mielikuvillamme ja ajatuksillamme vaikuttaa sekä solujemme jakautumiskykyyn, että niiden toimintatapaan. Kun luomme solujemme ohjelman Elämää rakentavaksi, toimivat fyysisen kehomme solut laadullisesti paremmin ja pidempään. Seurauksena on fyysisen kehomme parempi terveysja pidempi elonkaari. Mielikuvien ja ajatustemme avulla voimme ylläpitää fyysistä terveyttämme antamalla soluillemme Elämää rakentavan ja tukevan ohjelmoinnin. Tämä on hyvä tehdä joka päivä, aamuin illoin, hiljentyneessä tai esimeditatiivisessa tilassa. Luomme mahdollisimman voimakkaan ja pitkäkestoisen mielikuvan joko koko fyysisen kehomme tai jonkin sen osan halutusta tavoite tilasta. Mikäli haluamme ylläpitää tai luoda itsellemme terveyttä, luomme mielikuvan terveestä kehostamme tai jostakusta sen osasta. Tiedostamme, että Minä on terve. Minämme ei voi milloinkaan sairastua, Minä on aina terve, aina! Vain fyysinen kehomme saattaa kokea toimintahäiriöitä, eli sairastua. Siihen voi tulla vikoja, kuten esimerkiksi tietokoneeseemme, mikäli emme pidä siitä hyvää huolta. Tietokoneemmet oimintavarmuutta edesauttaa oikeiden, korkeatasoisten ohjelmien käyttö. Tarvittaessa viemme tietokoneemme huoltoon, tai jopa muistin tai muiden ominaisuuksien lisäämiseen tai parantamiseen. Vältämme myöskin virus ja virheellisesti toimivien ohjelmien käyttöönottamista tietokoneeseemme. Mikäli olemme saanee tietokoneeseemme viruksia tai huonosti toimivia ohjelmia, poistamme ne. Sama pätee fyysiseen kehoomme. Käytämme sille ja sen soluille oikeaa käyttöjärjestelmää, joka on Elämänlakien mukainen elämä. Käytämme fyysisen kehomme solujen oikeaa, Elämää rakentavaa ja tukevaa, ohjelmointia ja viruksettomia ohjelmia. Mielikuviemme ja ajatustemme väkevällä luomisvoimalla luomme fyysisestä kehostamme terveen ja voimakkaan mielikuvan. Mikäli jokin fyysisen kehomme osa on epäkunnossa, sairas näemme sen terveenä ja ajattelemme hyvin voimakkaasti ja pitkäkestoisesti aamuin illoin, että tämä fyysisen kehomme osa on terve, aivan mielikuvamme mukainen. Jatkaessamme joka päivä tätä mielikuvaharjoitusta tuo fyysisen kehomme osa muuttuu väistämättä päivä päivältä yhä terveemmäksi ja terveemmäksi; lopulta täysin terveeksi. Kun samalla jatkamme oikean, Elämää rakentavan ohjelmoinnin antamista fyysiselle kehollemme aina solutasolle asti pysymme terveenä. Kaikki sairaudet niin mielen kuin fyysisen kehonkin sairaudet johtuvat siitä, ettemme ole tasapainotilassa, että valokehommeja fyysiseetterinen kehostomme eivät ole harmoniassa, eivätkä toimi toistensa suhteen oikeassa suhteessa. Miten tasapainotila on saavutettavissa? Vain elämällä Elämänlakien mukaisesti. Miten voimme oppia elämään Elämänlakien mukaan? Opettelemalla tuntemaan itsemme päivä päivältä yhä paremmin ja paremmin. Itsetuntemuksen opiskelu lisää näkemis ja ymmärtämiskykyämme ja auttaa meitä oivaltamaan toimintatavat, joita noudattaen löydämme tavan elää elämämme Elämän lakien mukaisesti. Mitä enemmän näemmeja ymmärrämme, sitä nopeammin näkemis ja ymmärtämiskykymme koko Maailmankaikkeudestamme lisääntyy. Tämä on kosmisen älynja ymmärryksen synergoiva tietoväylämme, joka on yhteydessä koko Maailmankaikkeuden Tietopankkiin. Kun olemme saaneet avatuksi tämän tietoväylän vuorovaikutteiseksi, eivät mitkään kysymyksemme jää vaille vastausta. |
|
|