Uinuvien aistien hereille havahtumisen ensi askel on selvätuntoisuuden aktivoituminen. Tämä merkitsee ihmispersoonan fyysisen kehon hermotuksen ja lihaksiston hienomotoriikan aiempaa parempaa vuorovaikutteista kytkeytymistä ihmisolennon valokehoston kaikkiin valokehoihin - eetteri-, emotionaalinen-, mentaali-, kristuskeho, jne... - energiakanavien ja tsakraston välityksellä. Varpuihmiset ja automaattikirjoittajat näyttäisivät kuuluvat tähän ryhmään. Heidän energiajärjestelmänsä alkaa jo hieman havahtua, voidakseen toimia seuraavissa heräämisvaiheissa alati luonnollisemmin ja paremmin. Varpuihmiset ovat kuitenkin edelleen hyvin voimakkaassa kytköksessä Äiti-Maan fyysiseen ja eetterikehoon. Parhaimmillaan he kykenevät luotettavasti mittaamaan erilaisia maasäteilykenttiä ja saattavat kyetä alkeelliseen vuorovaikutukseen joidenkin Maaemoa avustavien eetteritason - tontut, keijut, haltiat, ym. luonnonhenget - olentojen kanssa. Tyypilliset varpuihmiset, jotka eivät elämänsä aikana havahdu varvunkäyttöastetta pidemmälle, ovat siis parhaimmillaan kyvykkäitä mittaamaan luotettavasti ihmisen ja Maan fyysiseen ja eetterikehoon liittyviä asioita. Sitävastoin varpuihmisten tekemien, ihmisen ja Maan fyysistä ja eetterikehoa korkeampivärähteisten tutkimuskohteiden tulosten luotettavuus on jo hyvin kyseenalainen. Aistien hereille havahtumisen seuraava vaihe on selväkuulon aktivoituminen. Tässä vaiheessa henkisen kasvun polulla askeltavalle avautuu parhaimmillaan häiriötön vuorovaikutuskanava niin sanottuihin alemman tason henkiopastajiin. Nyt hän ei enää tarvitse risuja ja heilureita. Maailmankaikkeus paljastaa hänelle nyt enemmän salaisuuksiaan kuin konsanaan varpuihmisille. Aistien havahtumisen seuraava vaihe on selvänäön aktivoituminen. Selvänäköä on monenlaista ja monen tasoista. Kukaan ei ole yhtä sokea kuin ne jotka eivät tahdo nähdä Jonathan Swift Maan ihmisten viimeisimpänä - aniharvoja ihmisolentoja lukuunottamatta - aistien heräämisvaiheena on selvätietoisuuden aktivoituminen. Selvätietoinen ihmispersoona saa parhaimmillaan ehdottoman varman tiedon — kosmisen ihmisälyn ymmärryksen rajoissa - kaikista tutkimistaan Maailmankaikkeuden kohteista ja ilmiöistä. Selvätietoisella henkilöllä voivat toimia aktiivisesti myös kaikki muut aistit. Käytän henkitieteellisissä tutkimuksissani etupäässä selvätietoisuutta, mutta myös jonkin verran selvänäköisyyttä. Minulla on ollut ilo tutustua venäläisten ja virolaisten rajatiedon kentän edustajien esittelemiin tietoihin, jotka saatiin, kun entisen Neuvostoliiton rajatiedon piirissä - kerron tässä sikäläisen rajatiedon kentän omasta, sisäisestä tutkimuksesta, johon eivät skeptikot osallistuneet ja jotka eivät koskeneet maasäteilymittauksia, vaan muita tutkimuskohteita - jokin vuosi sitten tehtiin tutkimus, johon valittiin neljästäsadasta Neuvostoliiton tunnetuimmasta varpuihmisestä sata kaikkein parhaimpina ja tunnetuimpina pidettyä ja joka osoitti, että heistäkin vain kuusi - siis vain 6 % - pystyi tuottamaan tutkituista kohteista 80- 100 prosentin varmuudella oikeata tietoa. Saksassa ja Englannissa tehtyjen tutkimusten tulokset ovat olleet vieläkin huonommat. Omat henkitieteelliset tutkimukseni ovat osoittaneet, ettei suomalaisten varpuhenkilöiden - käyttämillään menetelmillään hankkima - tietojen oikeellisuus ole laadultaan juurikaan sen parempaa, kuin edellä mainittu Neuvostoliitossa tehty tutkimustulos osoittaa. Suomessa näyttäisi olevan vain muutama suhteellisen luotettava varpuhenkilö mittaamaan muitakin, kuin vain maasäteilyyn, luonnonhenkiin ja kasvillisuuteen liittyviä asioita. Kyllä minunkin käsissäni varpu taipuu ja heiluri heiluu. Tunnen varvunkäytön perusperiaatteet ja sen eri sovellukset sekä mahdollisuudet ja rajoitukset. Varvun ja heilurin käyttö perustuu siihen, että esitettyihin kysymyksiin saadaan kyllä tai ei vastauksia sekä numeerisia arvoja. Varputekniikka on tutkimusmenetelmänä hidas, kapea-alainen ja useimpien henkilöiden kohdalla perin epäluotettava. Kysymysten tekotaito ja se, ettei anna oman viitekehyksensä eikä mielensä häiritä tai suorastaan vääristää vastausten oikeellisuutta on vaikeaa, mutta se on ehdoton edellytys luotettavien tulosten aikaansaamiselle. Tutkimustulosten oikeellisuuden kannalta tutkijan henkisen kehityksen taso on kuitenkin merkittävin vaikuttava tekijä. Mitä korkeampi on tutkijan henkinen kehitysaste, sitä luotettavampia tutkimustuloksia hänen on mahdollista varputekniikalla saavuttaa. Olen tutkinut näitä menetelmiä ja niiden käyttäjien saavuttamia tutkimustuloksia usean vuoden ajan. Näyttäisi siltä, että todellinen selvätieto ja -näkö antaa varpuihmisten tietoihin verrattuna luotettavuudeltaan aivan toisen tasoista tietoa, oleellisesti oikeampaa. Olisi myös onnellista tietää ja ymmärtää, että valtaosa niistä “mestareista” joita monet rajatiedon kanavat mestareikseen nimittävät, näyttäisivät olevan pelkkiä astraalitason häiriköitä, jotka ilkikurisesti leikittelevät herkkäuskoisten ihmisten mielellä; eivät suinkaan todellisia Mestareita. On kovasti hienoa ja nykyään jopa oikein muotia välttää, että minun mestarini sanoi sitä ja tätä. Olen tavannut suomalaisessa rajatiedon kentässä monia tällaisia itsensä ja kanssaihmistensä petkuttajia. Näyttäisi siltä, että vain valitettavan pieni osa tapaamistani, itsensä selvänäkijöiksi tai kontaktihenkilöiksi väittäneistä todella olisivat sellaisia. Surullista, mutta totta. Valtaosa heistä näyttäisi olevan joko toiveajattelijoita, harhaisia, huijareita, tai mielikuvitukselleen liiallisen vallan antaneita henkilöitä. Siksikö lehdissä tarjotaankin niin monen henkilön toimesta selvänäkijä- ja parantajapalveluita; ovatko ne pääosin silkkaa rahastusta ja herkkäuskoisten pettämistä? Olisi toki onnellista tietää, ja ennen muuta ymmärtää, että jokaisen oma totuus on itse kullekin totisinta totta. Kanssaihmistemme mielen avaruudessa pesivää totuutta meidän ei tulisi väheksyä eikä halveksia, saati sitten tuomita. Itse nimitän henkiopastajiani - niistä puhuessani - pelkästään opastajiksi, mutta minähän olenkin vain vähäinen viestintuoja. Maapallon ihmisten henkinen taso näyttäisi yleisesti ottaen olevan vielä niin alhainen, että heitä hallitsevat planeetallamme uskontojen nimellä vaikuttavat taikauskot ja muut harhaiset uskomukset. Sallikaamme kuitenkin kaikkien kukkien kukkia. Kaikkea tarvitaan, mutta kaikki eivät tarvitse kaikkea. Jokaiselle uskonnolle ja uskomukselle on oma kannattajakuntansa, muuten niitä ei olisi. Ne kaikki palvelevat jotakuta. Kullekin asialle on oma aikansa ja paikkansa. Kaikkien uskontojen ydinolemus on hyvä. Henkisesti kehittymättömien ihmisten uskomukset ja sovellukset ovat vain niin kovin virheellisiä ja harhaisia. Lohdullista kuitenkin on, että kaikki pääsevät perille, ainakin joskus. Totuutta tulee Maan väestön pariin tuoda hitaasti, vähin erin, jottei heidän kapasiteetiltaan vähäinen mielensä särkyisi, kun huomaavat uskoneensa valheisiin. Hitaitten muutosten myötä on pienille ihmispersoonille pienin annoksin annettava poisotetun tilalle aina jotakin uutta, jottei heidän elämältään tyystin putoaisi pohja pois. Otaksun, että kahdeksankymmentä prosenttia ihmisistä kulkee elämänsä läpi ilman ainoatakaan omaperäistä ajatusta. H.L. Mencken Todellisuudessa rajatiedon lukijakunta - todelliset etsijät - niin miehet kuin naisetkin näyttäisivät janoavan uutta tietoa. Sitä heille tulisi antaa. Tällaisia kirjoja ei kuitenkaan kirjoiteta liukuhihnalta, eikä sellaisten kirjojen kirjoittajia juurikaan Suomesta löydy. Asiaa ei suinkaan paranna se, että mainittujen kirjojen kirjoittamistyöstä saa vain vaivat palkakseen. Kokeilepa itse! Rajatiedon etsijälle todella arvokkaan kirjan kirjoittaminen on mittava hanke, sitä ei muutamassa kuukaudessa pystytä toteuttamaan, vaan aikaa kuluu paljon. Mahdollisimman oikeata tietoa sisältäviä kirjoja kirjoitettaessa on kirjailijan viisasta verrata kaikkia henkitieteellisiä tutkimustuloksiaan virallisten tieteiden tutkimustuloksiin. Tällainen työskentely sekä monipuolinen ja monitasoinen ristiintaulukointi aiheuttaa kustannuksia ja vaatii aikaa, mutta vain siten vältytään kirjoittamasta selvää puppua, jonka tavallinen kadunkulkijakin havaitsee aivan tuulesta temmatuksi, tiedemiehistä ja skeptikoista puhumattakaan. Mikä ikävintä ja vahingollisinta: pikaisesti huitaistut, viljalti asiavirheitä ja paljon puppua sisältävät kirjat alentavat selvästi muutenkin vähäisen rajatiedon kirjallisuutemme arvoa. Kirjoittajan ei toki tarvitse olla suomenkielen lehtori, eikä toimittaja. Totta on, että kieliopillisesti hyvin kirjoitettua kirjaa on helppo lukea, mutta eivät muutamat pilkku- ja muut pienet kielioppivirheet juurikaan kirjaa pahenna kunhan kerronta muuten on kohtuullisen sujuvaa. Tärkeintä on kirjan asiatiedollinen anti. Harvat ihmiset ajattelevat ja kuitenkin kaikki tahtovat päättää asioistaan Fredrik II Suuri Kaikesta huolimatta kirjoittaminen on mielenkiintoista, se on hyvä tapa jäsentää ajatuksiaan. Siinä juuri onkin kirjan kirjoittamisen siunaus. Mikäli se palvelee myös kanssakulkijoita, hyvä niin. Olenkin suositellut kirjoittamista - päiväkirja, unikirja, runot, novellit, pöytälaatikkokirjoittelu, jne. - tervehdyttäväksi terapiamuodoksi monille (masennuspotilaat, työttömät, parisuhdeongelmaiset, jne...) minulta eri ongelmiinsa apua pyytäneille. Se todella toimii!