Suomen kalleimmat vallan väärinkäyttäjät
HUIJAUS: 1990-luvun vaihteessa SYP kauppasi asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Pankki tiesi devalvaation tulevan ja aiheuttavan valuuttaluottoasiakkailleen kasapäin konkursseja. VILPISTELYÄ: SYP vakuutteli asiakkailleen, että lainojen taustalla olevaaluuttakori antaa riittävän suojan. BJÖRN WAHLROOS perusteli päättäjille, miksi pankit on pelastettava ja päätti lakeijoineen pelastamiskeinoista. Markan kaatajat nimittivät itsensä hallituksen neuvonantajiksi. VILPISTELYÄ: Wahlroos hämmensi SYP:n konsernirakenteen niin, ettei valtio päässyt käsiksi yhtiön omaisuuteen.
Valtiovarainministeri IIRO VIINANEN, devalvaatio tulee vain ruumiini yli -uhoaja sai 4.2.1993 verohallituksen laskelman. Pankkien leimaverovelka kymmeneltä vuodelta oli jopa 10 mrd markkaa eli 1,7 miljardia euroa. "Persaukisilta on turha pyytää mitään", Viinanen ilmoitti. Se koski vain pankkeja, ei henkisen kansanmurhan uhreja. VALEHTELUA: Pääministeri ESKO AHO vakuutti eduskunnalle, että ne on pakko antaa pankeille anteeksi, mutta kyse ei ole mistään dramaattisesta menetyksestä valtion kannalta. Eduskunta hyväksyi anteeksiannon kesälomalle lähtiessään läpohuutojuttuna. Päivitys jatkuu, jos MSN suo.
Suurin osa valuuttakoriluotoista oli vekseleitä. KKO oli päättänyt jo 1989, ettävaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Kymmenettuhannet lainasopimukset olivat pätemättömiä. Silti pankkien vimma myydä luottoja vain kiihtyi. Jotkut huomasivat, että devalvaatio ei voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi. Tämä kanta jäi voimaan Kemin RO:ssa, Rovaniemen HO:ssa ja KKO:ssa. Pankit siitä viis veisasivat. Asiakkailta vadittiin devalvaatiolisää. Sitten pankit väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli vaan normaali luotto. Oikeuslaitos lipesi pankkien kuoroon.
TOIMINTAA KANSAN ETUA VASTAAN: MAUNO KOIVISTO järjesti Linnassa "seminaarin" 6.5.1992. Läsnä oli noin 30 tuomioistuinten tuomaria. Koivisto käskytti, että pankkien on voitettava jutut joissa vastassa on velallinen. Heikkon on puolustettava, ja se heikko oli nyt pankki.
VALEHTELUA: JOHANNES KOSKINEN julisti eduskunnassa keväällä 2000, että "mitään yleistä armahdustahan meillä ei ole varaa antaa". Koskinen vaati "riittävää ennustettavuutta rahoittajien etujen turvaamiseksi". Lammasmainen eduskunta ei tajunnut että sitä kusetettiin molempiin saappaisiin. "Yleinen armahdus" olisi tullut kymmeniä miljardeja euroja halvemmaksi joka vuosi, verrattuna kansalliseen, henkiseen itsepalvelumurhaan, kansanterveyden romahtamiseen ja vanhusten elämän häpäisemiseen. Riittävä ennustettavuus ei ollut tärkeätä rahoittajille, sillä Koskinen myi virtuaalivelat viidellä prosentilla liituraitasioille, joille annettiin kaikki valtuudet viimeistellä henkinen kansanmurha.
LUE ANTTI-PEKKA PIETILÄN KIRJA PANKKIKRIISIN PEITELLYT PAPERIT. Katso mitä pahaa tässä maassa saa tehdä täysin ilman rangaistuspelkoa.
g YLE 1:n MOT (Mikä Oli Tutkittava) käsittelee sylsyllä perintätoimistojen ihmeellistä toimintaa. Toinen osa esitetään 20.10. klo 20. http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu
Miksi Intrum Justitia on siirtänyt kuplaperinnän sveitsiläiselle yritykselle? Joko suomalainen Intrum Justitia on kerännyt niin paljon "luottotappioita", että niitä ei voi vähentää verotuksessa?
Perintätoimistobisnes on villakoiran ytimestään asti järjenvastaista. Ikikarhuajien lanttuun ei mahdu se fakta, että KAIKILLA NYT VAIN EI OLE RAHAA. Älyllistä toimintaa on karhuta vain maksukykyisiltä maksuhaluttomilta ja jättää maksukyvyttömät maksuhaluiset luottotappioiksi.
Intrum Justitia
todistaa: Tärkeintä ei ole velan maksu vaan ikuinen kiusaaminen Jäädäkseen ilman viittä miljoonaa IJDF satsaa yksipuolisiin maksutuomioihin 10 miljoonaa!
g On perusteltuja syitä epäillä, että Intrum Justitian palveluksessa olevilla verenimijöillä kaikki ei ole kohdallaan mielenterveyden puolella. Kuka täysipäinen jatkaisi 340 euron velkomista vielä senkin jälkeen kun velallinen on JOHANNES KOSKISEN 15-vuotisen auschwitzin päätyttyä eläkkeellä, joka alittaa ulosottorajan? Eikä tässä kaikki.